Torstai. Saunapäivä. Ystävänpäivä. Enpä muuten ole tehnyt ystävänpäivän eteen mitään... Paitsi töihin tilailin sydänromua. Enkä muuten ole sanonut tai kirjoittanut kenellekkään tai mihinkään foorumiin että "Hyvää ystävänpäivää!". Olisko pitänyt? Mahtaakohan mun ystävät nyt olla kovasti pettyneitä...  Epäileekö ne nyt että mä en välitä?

Myönnän toki, että voisin useammin sanoa välittäväni ja rakastavani lähimmäisiäni, mutta onko kiintymyksen osoittaminen todella yhdestä päivästä kiinni? No, tuskin. Onhan se kivaa, että edes yhtenä päivänä vuodessa voi avoimesti osoittaa rakkauttaan ja ylistää ystävyyttä ilman, että katsotaan kieroon. Toivoisin vain, että julkinen hellyys olisi sallittua kaikille.

Tänään myös aion julistaa tämän tautipesän tervehtyneeksi. Sen kunniaksi voisi tehdä vohveleita! Vaikka uudella sydänliiton resptillä, jonka bongasin odotellessani ukkokultaa yhtiökokouksesta...
Ja urheilijanuorukaisille spaghettia ja jauhelihasoosia. Mitähän kivaa sinne laittaisi vaihteluksi.

Tänään alkaa myös projekti kirppishinnoittelu. Siinä sitä onkin taas hommaa...

Olen myös tuuminut tämänpäivää vielä rötvänneenä, että miksi ihmeessä tässä suhaa aurauskalustoa ees sun taas... Eihän tuolla ole edes mitään aurattavaa enää kun tuo lumi sulaa niin hurjaa vauhtia. Onneksi lumiukon nenä on vielä paikoillaan.

Kuulin tänään ilouutisia, naapuriin on synytynyt pieni poika eilen. Ihanaa! Vauvakuume? On. Ei. On. Ei. On. Siksi että ihan oikeasti haluan vielä yhden vauvan ja nauttia hetkistä pienten kanssa? Vai onko joku tyhjiö elämässä mikä pitää yrittää täyttää jollain? Vai siksi että vauvat vaan on niin viattomia ja sulosia?

Voi ei, kiehuu vesi ihan holtittomasti!