Voi kiesus aika ajaa lujaa! Tänään kulunut jo kolme vuotta siitä, kun sain etuoikeuden tutustua pieneen tyttöön. Vaikka maailmaan tulo ei sujunut ihan niinkuin piti, lopputulos on parasta. Tästä päivästä jäi muutakin muistoa, E:n sanoin junarata äitin mahaan. Vaikka on makkaraa ja möykkyä tuota arpea en häpeä vaan ylpeydellä kannan. Se vain kertoo oman osuutensa tarinasta. <3
Käytiin tänään Vantaan viilatehtaalla, tai oikeastaan pihapiirissä, vähän pikniköimässä. Siis kertakaikkiaan ihana paikka! Se on ollut pitkään yksi lempipaikoista, tunne taas vahvistui. Jos nyt menisin naimisiin haluaisin juhlat järjestettäväksi sinne.
Posti toi Raidan kangasta. Ajattelin askaroida siitä topit lapsille, ja pipat. Taisin jo mainitakin... :)
Mikähän siinä on, että näin kevään tullen sitä aina jotenkin etsii itseään ja miettii onko se vanha minä kadonnut vai vaan muuttunut. Kasvanut ehkäpä? En tiedä, mutta itsellä taas sellainen olo ettei tiedä mihin on matkalla. Olenko oikealla polulla vai ihan harhateillä. Kovasti haluttaisi luoda "uraa", toisaalta haluaisin olla kotona. Vapaa tekemään juuri niitä juttuja joista olen kiinnostunut, olemaan vastuussa vain omistani. Jos arpaonnea olisi... Muuten voisinkin loikata pois työelämästä, mutta raha, ah tuo ikuinen murhe. Voisin perustaa oman yrityksen, tehdä omia juttuja. Koruja, pipoja... jotain. Ihan omaa, minua!
Ei sillä, että tässä elämässä mitään vikaa on! Ehei, päinvastoin kaikki tuntuu olevan ihan hyvin. Mutta se juju puuttuu! Tai sitten en vaan tajua. :D
Saatetaan lähteä taas Pärnuun lomailemaan. Mukavaa, kiva paikka. Ja ihan kivan matkan päässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti